sunnuntai 24. tammikuuta 2016

AAMUPALA

IMG_0152photo

Rakastan aamuja, vaikka olenkin selkeästi "yöihminen" ja aamuni alkavat monta tuntia myöhempään kun näillä kaikilla aamuvirkuilla. 

Vihaan kouluaamuja ja kaikkia muita aamuja, kun heräämiseni johtuu täysin ja ainoastaan siitä, että on pakko ehtiä johonkin. Rakastan niitä aamuja kun tempaisen ylös sängystäni ja ryntään alakertaan, jotta pääsisin syömään aamupalaa. 

Ehkä oikeasti rakastan aamuissa sittenkin vain ruokaa... Se ei olisi yhtään luonteestani poikkeavaa sillä rakastan ruokaa. 

Olen tosi huono syömään aamupalaa arkisin, mutta viikonloppuisin olen kiitollinen siitä puurosta jonka saan vetästä jotta saisin kokopäiväisen dataamiseni starttaamaan. Rakastan aamupala ruokia todella paljon ja välillä luulen jopa, että voisin elää niillä... 

Haha, huomaatteko kuinka sunnuntai aamu on selkeästi ollut minulle jotenkin hieno hetki tänään. No, se oli. Muuten tämä päivä on vaan pyörinyt Housea katsellessa ja miettiessä sitä että, pitäisikö avata matikanvihko ja lukea kokeeseen. 

Onko täällä muita aamupala hulluja? Onko teistä joku selkeästi yöeläin ja herää aina puolilta päivin? MITES TEIDÄN SUNNUNTAI ON MENNYT? 

tiistai 19. tammikuuta 2016

TUMBLR & WEHEARTIT INSPO

eka1

kakkonen

kolmas

Multa puuttuu motivaatio tällähetkellä vähän niinkuin kaikkeen.. Varsinki kouluun. 
Tää on jännä fiilis, sillä yleensä tammikuu on se kuukaus ku kaikilla on kauheesti intoa tehä vaikka ja mitä uutta elämässään. No, mulla ei ole. 

Onko kellään muulla teistä oikeesti tosi väsyny olo ja semmonen, että nyt pitäis vaan saada nukkua viikko putkeen? Semmonen fiilis mulla on, tarttis vaan kerätä voimia.. Onneks pian on taas loma ja mun muru tulee tänne. 

PS. Videota olis tulossa piakkoin, jostain syystä oon yhteen asiaan hullaantunu ihan kunnolla - videoiden ottamiseen. 

lauantai 9. tammikuuta 2016

CHRISTMAS BREAK

Untitled

1- Mun vuos 2016 on alkanu todella hyvin ja itseasiassa tänä vuonna jaksoin oikeesti keksii sellasen uuden vuoden lupauksen, jonka toteuttaminen tulee olemaan hauskaa. Lupasin itselleni (kröhöm huomatkaa Rossin lupaus frendeissä kröhöm), että tekisin jokainen päivä jotain uutta ja tähän mennessä olen oikeasti tykänny tästä lupauksesta ja myös merkannu kaikki tekemäni asiat ylös, jotta en unohtaisi niitä. Laiskuuteni tuntien, saatan jossain välissä luovuttaa tämän suhteen, mutta so far so good. 
2 & 3- Mä ja mun pikkunen ässässä venaamassa, että meidät tullaan hakemaan, koska pakkasessa ei ole kiva kävellä. Ja söpöt hanskat.
4- Kahvilla Lotan kans ♥

Untitled

5- ♥ miss you. 

Untitled

6- Ädätkää mut snäpissä @snapaurora ! Paitsi, että ei kannata koska mun mystoryt on tasoa muka hauska tai muka hyvännäkönen.
7- 
8- Rakastuin Suomeen ihan vaan koska, kuinka nättiä talvena on ku on lunta! #enootottunu Opin myös uusia asioita, en esim tienny että hiukset voi jäätyä tai että pakkanen ihan oikeesti paukkuu.. Tässä pitää tietää, että pahin pakkanen mitä oon aikasemmin kokenu on ollu varmaan -10 astetta jos sitäkään ja nyt se oli jo -22.
9- What can I say, voisin elää näillä.

Untitled

10- Otan paljon selfieitä, koska se on kivaa.
11- Vielä jossain vaiheessa mun mielestä lentäminen oli jotenki tosi siistiä, mutta nyt ku oon tehny sitä niin usein ja aina samalla lentoyhtiöllä, oon alkanu jo todella kyllästymään siihen ja ainut asia mitä siellä jaksan tehä on nukkua. 
12- Oli kylmä, en pukeutunu lämpimästi. Voivoi. 
13-

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

WHAT I GOT FOR CHRISTMAS

Kyllä, tammikuuta mennään kokoajan reippaasti eteenpäin ja minä päätin tyylikkäästi tässä vaiheessa rustata joululahjoihin liittyvää postausta. 

Sain paljon enemmänkin lahjoja kuin vaan nämä, mutta jotkut lahjoistani ovat Suomessa, jotkut pesussa ja joistain en vaan millään saanut hyvää kuvaa. Kuitenkin kiitos kaikille niille jotka mulle joululahjoja hommas ♥ 
Nyt meen purkamaan reppuni ja loppiaisen vuoksi myös poistamaan kaikki joulukoristeet. Joululomastani kirjotan myöhemmin, mutta ajattelin nyt jotain pientä tänne julkasta ku kerta oon kotiin tänään päässy. 

IMG_0114mukiiiii

IMG_0113jkjkoooll

IMG_0127giuuhkl

IMG_0122ckkk

♥ Aurora