sunnuntai 15. toukokuuta 2016

A LITTLE TRIP TO SLOVENIA

Jotkut saattavat jo tietää, kiitos snapchatin ja instagramin, että olin siis viimeviikon reissussa. Kävin kahdeksan päivän aikana yhteensä kymmenessä eri maassa (tämä oli mahdollista siksi, että matkustettiin bussilla)Näistä maista vietin aikaani eniten kuitenkin vain neljässä - Saksassa, Sloveniassa, Kroatiassa ja Italiassa. 

Postauksia tästä reissusta olen päättänyt kaiken kaikkiaan tehdä kolme - kaksi postausta täynnä kuvia ja yksi videopostaus. Tämä ensimmäinen postaus on täynnä ns. luontokuvia Sloveniasta. Retken nimi oli "Geo(geography) trip" toisinsanoen, kyseessä oli siis maantiedon retki. Jos totta puhutaan niin joo, ensimmäiset kolme päivää oli täynnä hienoja maantieteellisesti merkittäviä nähtävyyksiä ja näin luonnossa vihdoin monia semmosia asioita, joista olen vaan oppinut koulussa, mutta loput viis päivää retkestä oli kyllä mielestäni jo historian puolelle meneviä.

Pakko vielä todeta, että näitä maisemia katellessa tuli taas muistaneeks, että miks vihaan ihmisten ahneutta ja sitä, kuinka tuhotaan luontoa niin paljon vaan koska "pakko saada sitä" "pakko saada tätä" "mikään ei riitä" .. Älkää käsittäkö väärin kuitenkaan, vihani ahneutta kohtaan ei meinaa sitä, että tekisin kuitenkaan paljoakaan (aina voisi meinaan tehdä enemmänkin) sen eteen, että luontoa säästettäisiin jne, tekopyhä kun olen ja ahne ihminen, kuten valitettavasti niin moni muukin.

IMG_1158photo


IMG_1160photo


IMG_1185photo


IMG_1159photo


IMG_1193photo


IMG_1207photo


IMG_1267photo


IMG_1275photo


IMG_1310photo


IMG_1279photo

♥ Aurora

2 kommenttia:

  1. Vau miten upeita kuvia, niin kauniit maisemat <3 Ihana blogi kaikenkaikkiaan! :)

    https://by-rosejuliet.blogspot.fi

    VastaaPoista